Harrastukset…

liittyvät lähes kaikki käsillä tekemiseen. Kun tekee esimerkiksi  käsitöitä, niin siinä unohtuu kivut ja murheet, tuntee itsensä jollain tapaa tarpeelliseksi kun pystyy omin käsin luomaan jotain kaunista itselle ja toisille.

Kutomisen ja ompelemisen lisäksi rakas harrastus on tonttujen sekä nukkien tekeminen alusta asti ihan itte.

Reilu vuosi sitten minulle tapahtui sellainen onnenkantamoinen, että erään ystävän kautta sai tietää tonttu/nukkekurssista johon minulla oli mahdollisuus päästä.

Kun sitten vihdoin saavuin erään ihanan vanhantalon tontinperällä sijaitsevaan piharakennukseen joka toimiin kurssipaikkana en ollut uskoa silmiäni, että mihinkä nukke paratiisiin olin saapunut.

Opettaja Sirkka ei ainoastaan opettanut nuken tekoa, vaan hän on kerännyt vanhoja ihania nukkeja, vaatteita, leluja astioita huonekaluja jne.  piharakennuksen täyteen.

sirkannukkejataide

kuvassa on RIIHI Puotiin tekemäni tonttu perhe vasemmalla Ymmi keskellä Ammi ja oikealla Rikupetteri.